Vesilinnut ja rantakanat

Alli Alfågel Clangula hyemalis

Pituus 39-47 cm, siipien kärkiväli 65-82 cm. Alli on keskikokoinen musta-ruskea-valkea sorsalintu. Aikuisilla on valkea vatsapuoli, selkäpuoli on ruskean-mustan ja valkean kirjava sukupuolen ja vuodenajan mukaan. Koiraalla on keväällä pitkä pyrstöjouhi. Allin ääntely kuulostaa huudolta ”a-al-li, a-al-li”, josta se on saanut nimensäkin. Alli on muuttolintu, joka viettää kesänsä Pohjois-Atlantin rannoilla, Alaskassa, Pohjois-Kanadassa, Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Venäjällä. Suomessa alli pesii Tunturi-Lapin pienten järvien ja jokien rannoilla ja palsasoilla, yksittäisiä pesimishavaintoja on Perämeren rannikolta ja Pohjanmaan edustan saarilta. Suomen merialueilla allia tavataan muuttoaikoina. (kuva: Martti Perämäki)

Haahka Ejder (koiras) Åda (naaras) Somateria mollissima

Pituus 60-70 cm, siipien kärkiväli 95-105 cm. Uroshaahkalla on laaja valkea kaulus, musta päälaki ja musta alaruumis. Naaras on ruskeankirjava ja muistuttaa väritykseltään muita sorsanaaraita. Haahka vaikuttaa maissa ollessaan pönäkältä ja hiukan kömpelöltä, elementissään se on vasta uidessaan ja sukeltaessaan. Haahka syö äyriäisiä ja nilviäisiä – lähinnä sinisimpukoita.

Haahkan ääni on päivittelevä ”o-hhoh”. Naaraat kotkottavat matalalla äänellä, pedon uhatessa kotkotus kiihtyy voimakkaaksi. Haahkanaarat hoitavat poikasia kollektiivisesti.

Haahka on levinnyt Pohjois-Euroopan, Pohjois-Amerikan ja itäisen Siperian rannoille. Suomessa haahka pesii koko saaristoalueella, mutta on harvalukuinen Pohjanlahden ja Suomenlahden perukoissa. Haahka on vähentynyt voimakkaasti etenkin ulkosaaristossa viime vuosina. (Kuvat Pekka Lehtonen)

Haapana Bläsand Anas penelope

Pituus 42-50 cm, siipien kärkiväli 75-87 cm. Haapana on keskikokoinen ja lyhytkaulainen. Sillä on pyöreä ja suhteellisen suuri pää, korkea otsa, pieni nokka, kapea kaula ja terävät siivet ja pyrstö. Haapanalla on kaikissa puvuissa valkoinen vatsa ja epäselvärajaisen harmaat kainalot ja siiven alapeitinhöyhenet. Nokka on pieni ja vaaleansiniharmaa, ja siinä on tumma kärki.

Juhlapukuisella koiraalla on punaruskea pää ja kaula ja kellanbeige päälaen etuosa. Rinta on punertava, kupeet ja selkä harmaat sekä peräpää mustavalkoinen. Siiven yläpuolella on suuri valkoinen laikku ja vihreä siipipeili. Naaraan värityksessä on pientä vaihtelua, mutta punaruskea tai harmahtava ovat kaksi päävärityyppiä. Naaras on täplikäs, mutta jotkut yksilöt ovat hyvin yksivärisiä. Siipipeili on tumma ja sisimmät kyynärsulat ovat usein vaaleareunaiset. Sulkasatoinen koiras muistuttaa naarasta, mutta sen puku on voimakkaamman punaruskea ja sen valkoinen siipilaikku säilyy. (kuva: Martti Perämäki)

Harmaasorsa Snatterand Anas strepera

Pituus 42-50 cm, siipien kärkiväli 75-87 cm. Harmaasorsa on vähän pienempi kuin heinä- eli sinisorsa. Juhlapukuinen koiras on harmaanruskea, alaperä on musta ja sisimmissä kyynärsulissa on valkeaa. Hyvänä tuntomerkkinä on valkoinen siipipeili Nuoren yksilön tai naaraan voi sekoittaa sinisorsaan, mutta harmaasorsa on sirompi muodoltaan, vatsassa on selvä valkea laikku ja harmaasorsalla ei ole tummaa siipipeiliä.

Harmaasorsaa tavataan pesivänä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Keski- ja Itä-Aasiassa. Lisäksi sitä esiintyy talvehtivana Meksikossa, Pohjois- ja Itä-Afrikassa, Lähi-idässä ja Etelä-Aasiassa.  Suomessa harmaasorsa esiintyy levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. Sen esiintyminen keskittyy maan eteläosiin ja Oulun seudulle. (kuva: Martti Perämäki)

Heinä- eli sinisorsa Gräsand Anas platyrhynchos

Pituus 42-50 cm, siipien kärkiväli 75-87 cm. Heinäsorsa on kaikkien tuntema tavallisin sorsalintumme. Heinäsorsalla on suuri pää ja nokka sekä lyhyt pyrstö. Lentävä heinäsorsa näyttää raskaalta, sillä on tylpät ja leveät siivet ja sen siivenlyönnit ovat nopeat. Heinäsorsan jalat ovat oranssit. Nimensä mukaisesti heinä- eli sinisorsalla on sininen, valkoreunainen siipipeili.

Juhlapukuisella koiraalla on vihreä pää ja kaula ja keltainen nokka sekä valkoinen kaularengas. Rinta on ruskea ja vatsa ja selkä ruskeanharmaat. Naaras on väriltään ruskeankirjava, mutta päälaki ja silmäkulmajuova ovat muuta ruumista tummemmat. Sillä on oranssi nokka, jossa on vaihtelevan paljon mustaa väriä. Vatsa on väritykseltään vaaleanruskea ja siiven alapuoli valkeahko. Erona harmaasorsaan kaula on väriltään beige. Nuoret yksilöt muistuttavat vanhaa naarasta.  Sinisorsa on hyvin äänekäs lintu. Koiraan ääni on samea, nasaali ja matala ”rähp” ja naarasta vartioidessa lyhyt ”piy”-vihellys. Naaran ääni on karkea, voimaakkana alkava ja loppua kohti vaimeneva ”kväh-kväh-kväh-kväh-kvä-…”-sarja. (kuva Pekka Lehtonen)

Härkälintu Gråhakedopping Podiceps grisegena

Pituus 42-50 cm, siipien kärkiväli 75-87 cm. Uikkumainen vartalonmuoto, pitkähkö kaula, tukeva pitkä nokka. Tummanharmaa vartalo, punertavanruskea kaula, vaalea poski ja kurkku, musta päälaki. Silkkiuikusta erottuu punaisen kaulavärin ja sileän pään takia (ei töyhtöä) Jalat ovat kiinni hyvin takana, mikä auttaa uimista mutta haittaa kuivalla maalla kävelyä. Ääni, josta lintu on saanut nimensä, sisältää soidinaikana voimakkaita mylväisyjä ”ua-ääks”.

Härkälintu pesii Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan luoteisosien järvillä, ja muuttaa talveksi meren rannalle sulan veden ääreen, Suomesta Tanskaan ja Pohjanmeren rannoille.

Pesä vesirajassa tai kelluvalla lautalla. Kahdesta viiteen munaa, joita emot hautovat runsaat kolme viikkoa. Raidalliset poikaset saavat usein kyydin emolinnun selässä. (kuva: Martti Perämäki)

Isokoskelo Storskrake Mergus merganser

Pituus 42-50 cm, siipien kärkiväli 75-87 cm. Iso vesilintu, jonka tapaa kaikkialla merialueillamme. Koiras on upean mustavalkea ja sillä on tummanvihreä pää, naaraalla punertava hapsottava takatukka. Nuoret koiraat ovat samanvärisiä kuin naaraat. Naaraan erottaa parhaiten lähisukulaisen tukkakoskelon naaraasta rinnan jyrkkä tumman ja vaalean osuuden raja. Tukkakoskelolla vastaava raja on hitaasti vaihtuva. 

Pesii puunkolossa, rakennuksen tai kiven alla, katajikossa tai pöntössä. Isokoskelo on kokosukeltaja, joka syö pikkukaloja, simpukoita ja äyriäisiä. Isokoskelot saalistavat ryhmänä siten, että esimerkiksi emo poikasineen ui viuhkamaisena muodostelmana kohti lahden tai poukaman pohjukkaa, ajaen edellään pikkukalaparvea. Lähellä rantaa kalaparvi kerääntyy yhteen, jolloin koskelot hyökkäävät ruokailemaan. (kuva Pekka Lehtonen)

Jouhisorsa Stjärtand  Anas acuta

Pituus 51-62 cm cm, siipien kärkiväli 79-87 cm. Muodoltaan jouhisorsa on hoikka ja pitkäkaulainen. Juhlapukuisella koiraalla on suklaanruskea pää, harmaa ruumis, valkea kaula ja rinta sekä pitkät pyrstöjouhet. Nokka on yksivärisen siniharmaa. Naaras ja nuori muistuttavat muita puolisukeltajasorsia, mutta ovat tasaisemman vaaleanruskeita ilman selviä tumman ja vaalean vaihteluita. Solakka ja pitkäkaulainen muoto on hyvä tuntomerkki.

Jouhisorsa rakentaa pesänsä avoimeen paikkaan pintakasvillisuuden suojaan suolle tai niitylle, ulkoluodoilla myös pensaan alle. Naaras munii huhti-elokuussa 7–10 vaaleanvihreää munaa ja hautoo niitä 22–23 vuorokautta.

Jouhisorsan pääasiallista ravintoa ovat vesikasvien osat, nilviäiset ja vesihyönteiset. Suomessa rehevillä vesillä tehdyn tutkimuksen mukaan jouhisorsat söivät puolet eläin- ja puolet kasvisravintoa. Eläimistä sille maistuivat kotilot, vesisiirat, korentojen toukat ja simpukat. (kuvat: Pekka Lehtonen)

Lapasorsa Skedand Spatula clypeata

Pituus 44-52 cm, siipien kärkiväli 73-82 cm. Lapasorsa on keskikokoinen ja lyhytkaulainen sorsa. Sillä on hyvin suuri ja voimakas nokka, minkä takia lintu näyttää etupainoiselta sen uidessa ja lentäessä. Juhlapukuisella koiraalla on vihreä pää, valkoinen rinta, punaruskeat kupeet ja vatsa, vaaleansiniset siiven yläpeitinhyöhenet sekä vihreä siipipeili, jonka etureuna on valkoinen. Naaras on väriltään ruskeankirjava. Se muistuttaa höyhenpuvultaan sinisorsaa, mutta sillä on tummanruskea vatsa ja sinertävänharmaat siiven yläpeitinhöyhenet. Lisäksi lapasorsalla on himmeän vihreänharmaa siipipeili, jossa ei ole valkeaa takareunaa Nuoret linnut muistuttavat vanhaa naarasta, mutta niiden päälaki ja kaulan takaosa ovat tummemmat sekä vatsa hieman vaaleampi.

Lapasorsa rakentaa pesänsä tiheän ruohokasvillisuuden suojaan luhtaniityllä tai muualla maassa, yleensä lähellä vettä. Naaras munii toukokuussa 9–11 vaaleanruskeaa munaa, joita se hautoo 22–28 vuorokautta. Lapasorsan pääasiallista ravintoa ovat erilaiset nilviäiset, äyriäiset, hyönteiset ja muut pieneläimet sekä vesikasvien siemenet. (kuvat: Martti Perämäki)

Mustakurkku-uikku  Svarthakedopping Podiceps auritus

Pituus 31-38 cm, siipien kärkiväli 46-55 cm. Lajin tunnistaa hyvin kesällä pesintäaikaan mustasta päästä ruskeankeltaisine tupsuineen pään sivuilla ja punaisesta kaulasta. Koiras ja naaras ovat saman näköisiä. Mustakurkku-uikulla on tulipunaiset silmät ja pieni musta nokka, jossa on valkoinen kärki kesällä. Ääni on melko voimakas, korkeahko hyrisevä vihellys.

Elää erilaisissa rehevissä vesistöissä ja ruoikkolampareilla mm. suojaisilla merenlahdilla, jätevedenpuhdistamoilla ja lintujärvillä. Muuttoaikaan tavataan lähes kaikenlaisten avovesien äärellä.

Muiden uikkujen tavoin laji rakentaa kelluvan, vesikasveihin kiinnitetyn pesänsä lähelle rantaa, sillä sen raajat eivät sovellu kunnolla kävelyyn. Merialueilla pesinnät usein epäonnistuvat meriveden korkeusvaihteluissa. Mustakurkku-uikku munii 4–5 valkeata munaa, joita molemmat emot hautovat 22–26 vrk. Poikaset kulkevat pieninä tavallisesti emon selässä, isompina ne kalastelevat emojensa kanssa. Laji on loistava sukeltaja, joten se saalistaa kaloja vedenpinnan alla. Linnulle kelpaavat myös kasvinosat sekä vedessä elävät selkärangattomat, kuten juotikkaat, äyriäiset ja nilviäiset. (kuva: Martti Perämäki)

Punasotka  Brunand Aythya ferina

Pituus 42-49 cm, siipien kärkiväli 67-75 cm. Varsinkin naaraan ja nuoren koiraan tunnistaa matalasta otsasta ja isosta nokasta. Lento on muiden sotkien tapaan suoraviivaista ja nopeaa, mutta siipijuova ei erotu yhtä selvästi kuin tukka- tai lapasotkalla. Koiraan pää on punaruskea, mustassa nokassa on harmaa kärki ja punainen silmä. Sen vartalo on vaaleanharmaa. Naaraalla vaalea silmärengas ja vaihtelevan vaalea naama. Nuoret urokset muistuttavat loppukesästä naarasta, mutta silmärengas puuttuu.

Punasotkaa tavataan enimmäkseen eteläisessä Suomessa ja jossain määrin myös Oulun läänissä. Punasotka viihtyy parhaiten ruohostorantaisilla lintujärvillä ja merenlahdilla. Niukkaruohostoisilla järvillä ja merenlahdilla vain harvakseltaan. Saaristomeren sisäsaaristossa pesii pieni kanta lokkiluodoilla. Punasotkat karttavat pieniä vesistöjä. (kuva: Pekka Lehtonen)

Ristisorsa Gravand Tadorna tadorna

Pituus 55-65 cm, siipien kärkiväli 100-120 cm. Ristisorsan höyhenpuku on laajalti valkoinen. Sillä on tummanvihreä pää, punainen nokka, leveä, rinnan yli kulkeva ruskea vyö sekä mustat hartiat, siipisulat, pyrstön kärki ja keskivatsa. Jalat ovat vanhoilla yksilöillä vaaleanpunertavat ja nuorilla harmahtavat. Vanhan koiraslinnun värit ovat kirkkaammat, punainen otsakyhmy suurempi ja itse lintu on naarasta kookkaampi. Nuori lintu on alta valkea, päältä, niskasta ja päästä ruskeanharmaa, eikä sillä ole punaruskeaa rintavyötä ja mustaa vatsalaikkua.

Suomessa ristisorsa pesii rannikolla ja saaristossa. Pesimäkanta on vahvin Ahvenanmaan  matalilla, niukkakasvustoisilla saarilla, rannikolla Porin ja Hangon välissä sekä Hailuodossa.

Ristisorsat pesivät merenrannikolla ja suurissa järvissä ja joissa. Suomessa ristisorsa pesii rannikolla suosien hiekkarantaisia lahdelmia ja jokien suistoja. Ristisorsa pesii maankolossa, rakennuksen alla tai pensaikossa, yleensä veden läheisyydessä Ristisorsa käyttää ravinnokseen pikkueläimiä kuten nilviäisiä ja äyriäisiä sekä levää ja vesikasvien siemeniä. Ristisorsa ruokailee rantavedessä, joko uiden kuten puolisukeltajasorsat, tai kahlaamalla ja työntämällä päänsä kokonaan veden alle. (kuva: Wilhelm Wadstein)

Silkkiuikku Skäggdopping Podiceps cristatus

Pituus 46-51 cm, siipien kärkiväli 59-73 cm. Silkkiuikulla on pitkä kaula ja pitkä, ohut nokka. Kesäpukuisen silkkiuikun pitkä ja kapea kaula on etupuolelta valkoinen ja takaa tummanruskea. Päälaella on musta kaksoistöyhtö, jota reunustaa valkoisella ”kasvopuolella” punaruskea ”poskiparta”. Selkäpuoli on tummanruskea, kupeet ja kyljet ruskehtavat ja vatsapuoli valkoinen. Lennossa silkkiuikku on hoikanoloinen ja siipien tyvellä näkyy etu- ja takaosassa valkoinen laikku. Koivet ovat kellanharmaat, nokka on kellertävänruskea ja silmän värikalvo punainen. Nuori silkkiuikku muistuttaa puvultaan kesäpukuista silkkiuikkua, mutta pään kuviointi on mustavalkoinen.
Silkkiuikku on hyvin äänekäs.

Soitimella pariskunta esittää ns. pingviinitanssia, jossa pariskunta on toisiaan vasten. Silkkiuikku. rakentaa kasveista kelluvan pesän, jota täydentää koko pesinnän ajan. Poikasten kuoriuduttua emo ruokkii niitä pari viikkoa ja kuljettaa poikasia selässään. Pesii järvillä ja merenlahdilla, joilla esiintyy runsaasti ilmaversoista kasvillisuutta. Silkkiuikun ravintoa ovat kalat, hyönteiset, äyriaiset, nilviäiset ja sammakkoeläinten toukka-asteet. (kuvat: Pekka Lehtonen)

Tavi Kricka Anas crecca

Pituus 34-38 cm, siipien kärkiväli 53-59 cm.  Tavilla on kapeat ja terävät siivet, lyhyt kaula, lyhyt, leveä ja valkoinen siipijuova sekä hohtavanvihreä siipipeili. Juhlapukuisella koiraalla on punaruskea pää ja keltareunainen vihreä alue pään sivulla. Takaruumiin sivuilla sillä on mustareunaiset kirkkaankeltaiset, kauasnäkyvät laikut. Kylki on harmaa ja siinä on valkoinen vaakasuora juova. Naaras on väriltään ruskeankirjava. Tavinaaraalla on myös pyrstön tyvellä valkoinen pitkittäisjuova. Sulkasatoiset koiraat ja nuoret yksilöt muistuttavat hyvin paljon naarasta. Koiraan keväinen ääni on heleän kirkas ”klik”. Naaras pitää kaakattavaa räpätystä. Suomessa tavia tavataan koko maassa aina pohjoisinta Lappia myöten.

Tavi voi pesiä lähes kaikenlaisissa vesistöissä – mm. merenrannikoilla. Yleensä se ei kuitenkaan viihdy kaikkein karuimmissa vesistöissä eikä ulkosaaristossa. Muuttoaikoina tavi viihtyy ruovikkoisilla lintujärvillä, merenlahdilla sekä tulvarannoilla. Se esiintyy pesimäajan jälkeen usein suurehkoina parvina, joissa voi paikoin olla satoja yksilöitä. Tavi rakentaa pesänsä yleensä kauas vedestä metsän tai varvikon pensaiden suojaan. Tavin pääasiallista ravintoa ovat erilaiset nilviäiset, hyönteiset, muut pieneläimet sekä vesikasvien siemenet, (kuva: Pekka Lehtonen)

Telkkä Knipa Bucephala clangula

Pituus 40-48 cm, siipien kärkiväli 62-77 cm. Telkän luonteenomainen lajipiirre on kolmiomainen pää, josta erottuu selvästi kirkkaankeltainen silmä. Juhlapukuisen koiraan selkä ja pyrstö ovat mustat. Pää ja kaula ovat vihertävänhohtoisen mustat. Rinta, kyljet ja vatsapuoli ovat valkoiset. Silmän ja nokan välissä on suuri valkea täplä. Hartiahöyhenet ovat mustavalkojuovaiset. Naaraan pää on ruskea, yläruumis tummanharmaa, etukaula ja vatsa valkoiset ja valkoinen siipilaikku näkyy kylkijuovana linnun uidessa. Syyspukuinen koiras muistuttaa naarasta. Nuori lintu on myös naaraan näköinen, mutta silmä on tumma, vaalea kaularengas puuttuu ja siipilaikku on pienempi.

Telkkä pesii onttoihin puihin ja pönttöihin. Poikaset ovat väriltään tummanruskean ja valkoisen kirjavia, valkoposkisia. Naaras houkuttelee poikaset hyppäämään pesästä kutsumalla niitä maassa pesäpuun juurella. Emo ei ruoki poikasia, vaan ne alkavat itse etsiä vedestä pieneliöitä. Telkkä hakee ravintonsa pohjasta sukeltamalla. Makeassa vedessä telkän ravintoa ovat hyönteiset ja niiden toukat, madot, näkinkengät ja simpukat. Suolaisessa vedessä telkkä syö yllä olevien lisäksi varsinkin erilaisia rapueläimiä, katkoja ja kilkkejä.

Kalevalassa maailma syntyy, kun Ilmattaren polvelle pesineen sotkan seitsemän munaa särkyvät. Runon sotkan tulkitaan tarkoittavan nimenomaan telkkää. (kuva: Martti Perämäki)

Tukkakoskelo Småskrake Mergus serrator

Pituus 52-58 cm, siipien kärkiväli 69-82 cm. Keskikokoinen, pitkänomainen sukeltajasorsa. Koiras kirjava, naaras vaatimattomamman värinen. Molemmilla sukupuolilla päässä töyhtö ja pitkä punainen nokka. Koiraan pää on mustanvihreä, naaraan ruosteenruskea. Koiraan kaula on valkea, rinta ruosteenruskea, selkä musta ja vatsapuoli vaalea. Naaraan vartalo on harmaa. Nuoret ja talvipukuiset koiraat muistuttavat väriltään naaraita. Lennossa erottuu siivellä valkea siipilaikku, jonka poikki kulkee kaksi kapeaa tummaa juovaa (koiras) tai yksi (naaras), mikä on läheltä havaittuna hyvä tuntomerkki isokoskeloon verrattuna. Naaraspukuisen tukkakoskelon erottaa isokoskelosta jyrkän värirajan puuttumiselta kaulalta. Koiras lähes äänetön, naaraan ääni karhea huutosarja.

Tukkakoskelot elävät avoimessa järvi- tai merimaisemassa. Ne sukeltavat kokonaan veden alle, joten ne voivat hakea ruokaa melko syvästäkin vedestä. Ravintona ovat kalat ja selkärangattomat eläimet. Tukkakoskelo tekee pesänsä kivenkoloon, pensaiden alle tai rakennusten alle. Munia tulee 4–14 kpl, ja niitä haudotaan kuukauden verran. Pesintä on melko myöhäinen, sillä muninta tapahtuu touko–kesäkuun vaihteen tienoilta alkaen. Untuvikot ovat ruskean ja kellahtavan kirjavia. Poikaset seuraavat emoaan heti vesistöön. (kuvat: Pekka Lehtonen)

Tukkasotka Vigg Aythya fulicula

Pituus 40-47 cm, siipien kärkiväli 65-72 cm. Pieni ja tukeva sukeltajasorsa, jolla paksu kaula ja isohko pää. Koiras mustavalkoinen, naaras ruskea. Päässä niskatöyhtö, jonka koko vaihtelee iästä, sukupuolesta ja vuodenajasta riippuen. Leveä valkoinen siipijuova on hyvin näkyvä. Juhlapukuisen tukkasotkakoiraan höyhenpuku on hohtavan valkoisia kupeita lukuun ottamatta kiiltävän musta. Päässä on violettia metallinkiiltoa ja niskassa töyhtö. Naaraspukuinen tukkasotka (aikuinen naaras ja nuori lintu) on lähes kokonaan tummanruskea ja alapuolelta vaihtelevasti valkoinen. Muutamilla naarailla on nokantyvessä lapasotkamainen valkoinen rengas, joka on lähes aina kapeampi kuin lapasotkanaaraalla. Tukkasotkalla on valkoinen siipijuova. Koivet ovat siniharmaat ja räpyläosa tumma. Nokka on siniharmaa ja nokan kynsi tumma. Silmän värikalvo on keltainen.

Pesä on Kasvillisuuden suojassa, pensaan alla, lokkikolonioissa avoimesti, kaisla- ja ruokokasvustoissa kasviaineskasautumilla. Pesä on vuorattu untuvilla. Poikaset etsivät itse ravintonsa jo hyvin nuorina, mutta pysyvät poikueena naaraan seurassa. Ravinnon tukkasotka hankkii sukeltamalla. Ne syövät simpukoita, vesihyönteisiä ja kasveja. (kuva: Pekka Lehtonen)

Liejukana Rörhöna Gallinula chloropus

Pituus 27-31 cm. Liejukanalla on musta höyhenpeite ja ruskea selkä, valkea pyrstön alapuoli ja pitkittäisjuova kyljessä, punainen nokka ja nokan tyvi. Nuori lintu on aikuista ruskeampi, ja sen nokka ja otsakilpi ovat vihertävät. Liejukana muistuttaa nokikanaa, mutta on pienempi ja hoikempi. Yleisväriltään liejukana on tumman siniharmaan ja selkäpuolelta oliivinruskea. Soidinääni on kauas kantava, puliseva huutosarja.

Suomessa se on harvalukuinen pesimälintu etelän rehevillä vesillä. Liejukanan elinympäristöä ovat rehevöityneet matalat vedet ja jätevedenpuhdistamot. Pesä on vesikasvien ja pajun oksien varaan punottu korkeahko korimainen pesä, jossa on matala syvennys. Usein pesälle johtaa sillantapainen rakennelma. Liejukana syö uidessaan sekä vesikasveja että pieniä vesieläimiä kuten sammakontoukkia. Syö myös nilviäisiä, matoja, hyönteisiä, ja pikkukaloja. (kuva: Martti Perämäki)

Nokikana Sothöna Fulica atra

Pituus 36-42 cm. Nokikana on muuten harmahtavanmusta, mutta sen nokka ja otsakilpi ovat valkoiset. Nokikana on muodoltaan pyöreä. Jalat kiinnittyvät vartalon painopisteen taakse, mikä tekee nokikanan juoksemisesta hieman hoippuvaa. Nokikanan jalkojen väri on vihertävä, ja niiden varpaat ovat levinneet liuskemaisiksi, mikä auttaa kävelemisessä vesikasvien päällä. Nokikana ei ole erityisen hyvä uimari, siksi se uidessaan nykii kaulaansa. Sukeltaa ravintonsa. Lennossa näkyy siiven takareunassa kapea valkoinen juova. Untuvikot ovat mustia, ja niiden päässä on punaista ja sinistä sekä kaulassa keltaista väriä. Nuori lintu on vaaleampi kuin vanha, ja sen nokka on harmaa. Molemmat sukupuolet ovat samannäköisiä.

Nokikanan elinympäristönä toimivat ravinteikkaat ja rehevöityneet järvet, lammet sekä merenlahdet. Nokikana pesii yksittäispareina ja on tarkka reviirinsä rajoista. Nokikanat pesivät mielellään naurulokkiyhdyskunnissa. Nokikana tekee pesänsä kuolleesta kaislasta veteen, usein ruokopedin päälle. Nokikana syö sekaravintoa, kuten veden selkärangattomia. Pääosa ravinnosta on vesikasvien osia. Syö myös muun muassa sammakoita, linnunpoikasia ja pikkunisäkkäitä. Se sukeltaa ruokansa, ja saalistaa ruuan nokallansa. (kuva: Martti Perämäki)