Saarietiketti
Merikarhujen saaritukikohdat ovat matkapurjehduskohteita, joissa yhtäjaksoinen oleskelu tulee rajoittaa, pakottavia olosuhteita lukuun ottamatta, korkeintaan kolmeksi vuorokaudeksi.
Merikarhujen saarikohteissa vierailevat merikarhut yöpyvät veneissään. Yöpyminen rakennuksissa sekä telttailu on kielletty.
Purjehtijamajat ja -tuvat ovat yhteisiä kokoontumispaikkoja ja niitä on jokaisen jäsenen lupa käyttää saapumisajankohdasta riippumatta. Lemmikkieläimet pidetään rakennusten ulkopuolella, jotta allergisetkin jäsenet voivat käyttää sisätiloja.
Majat ja saunat on pidettävä lukittuina. Kullakin jäsenellä on oikeus lunastaa numeroitu ura-avain yhdistyksen toimistosta. Avainta ei saa luovuttaa yhdistykseen kuulumattomalle.
Merikarhuvene, päällikkö ja miehistö
Veneiden tunnistamiseksi merikarhujen saarikohteissa tulee veneen nimen olla nähtävissä myös maista käsin ja merikarhulipun on aina oltava nostettuna ks. Liputusohjesääntö.
Veneen kantaessa yhdistyksen lippua on yhdistyksen jäsenen oltava sen päällikkönä. Veneen miehistön muodostaa ensisijaisesti päällikön perhe. Veneen päälliköllä on kuitenkin oikeus tuoda veneessään merikarhusaariin myös vieraitaan, joiden käyttäytymisestä hän on tällöin vastuussa.
Merikarhujen tukikohtia ei ole tarkoitettu käytettäväksi kaupallisiin tarkoituksiin, eikä muihin edustustarkoituksiin taikka liiketuttavien kestitykseen. Aktiivinen sponsoreiden tms. hyväksi toimiminen (liput, banderollit, esitteet, näytteiden jako, tilaisuudet yms.) ei missään muodossa ole sallittua merikarhujen saarikohteissa.
Tämän ohjeistuksen rinnalla on voimassa ”Merikarhuveneet” -ohjeistus, josta löytyy myös nk. suurten pursien toimintamalli ja rajoitukset.
Yksityisalue vs. jokaisenoikeus
Yhdistyksen omistamia tai sen hallinnassa olevia saaria on pääsääntöisesti pidettävä pihapiiriin rinnastettavina yksityisalueina. Jokaisenoikeus ei oikeuta kiinnittymään varsinaiselle laiturialueellemme ja satamalaitteisiin eikä muutenkaan sellaiseen paikkaan, jossa se tapahtuu häiriten pihapiiriämme. Pihapiiri muodostuu mm. saunoista, rakennuksista, grillikatoksista, vessoista ja istumaryhmistä.
Mikäli merikarhusaareen kiinnittyneessä veneessä ei ole merikarhuviiriä tai vene ei ole merikarhurekisterissä, tulee asiaa tiedustella kohteliaasti veneen päälliköltä. Ellei veneellä ole oikeutta käyttää merikarhujen saaritukikohtia, pyydetään venettä kohteliaasti ja ystävällisesti poistumaan. Tässä yhteydessä tulee kertoa lähimmän turvallisen yleisesti käytössä olevan sataman sijainti. Kohteliaana ja muut veneilijät huomioonottavana merikarhu pyrkii kaikin tavoin huolehtimaan, että poiskäännyttämistilanne ei eskaloidu ja aiheuta turhaa mielipahaa. Ketään ei saa käännyttää tukikohdastamme pois, mikäli kyseessä on hätätapaus.
Merikarhusaareen saapuminen ja kiinnittyminen
Merikarhut ylläpitävät painetussa muodossa ja verkossa jäsenilleen ohjeita saaritukikohdistamme. Viimeisimpien tietojen mukaiset päivitykset karttasivuihin ja teksteihin löytyvät merikarhut.fi -verkkosivuilta kirjautumisen takaa olevasta osasta, josta löytyvät myös kännykkään ja tablettiin soveltuvat pdf-versiot.
Pääsääntöisesti kulkusyvyys kaikkiin saarikohteisiimme riittää 2,0 m syväyksen omaavalle veneelle vielä vedenkorkeudella noin –20 cm. Poikkeuksena on Virluodon lounainen sisääntulo, missä maksimi kulkusyvyys keskivedellä on 1,8 m. Jos veneen syväys on yli 2,0 m, on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta tai vältettävä kokonaan tukikohtia, jotka on listattu Satamakäsikirjassa ja merikarhut.fi -sivustolla.
Lue lähestymisohjeet tarkkaan etukäteen
Ole erityisen varovainen etenkin, jos reitti saarikohteeseen ja kiinnittyminen siellä on vierasta. Ohjeita huolellisesti noudattamalla ja varovaisuudella ovat reitit tukikohtiimme turvallisia.
Satamakäsikirja on vain neuvoa-antava ohjekirja, ja siinä sekä muissa Merikarhujen aineistossa esitettävät väylien ulkopuoliset tiedot ja reitit ovat täysin epävirallisia. Niiden seuraamisesta kantaa vastuun aina veneen kippari. Merikarhut eivät takaa esitettyjen tietojen täyttä oikeellisuutta eivätkä ota vastuuta näiden oikeellisuudesta tai reiteissä tai viitoituksissa tapahtuneista muutoksista, kuten viittojen puuttumisesta tai siirtymisestä. Navigoitaessa on aina käytettävä asianmukaisia merikarttoja.
Saavuttaessa saarikohteeseen on nopeutta alennettava niin, ettei rantautumisesta ole haittaa ja vaaraa muille satamassa oleville. Suurin sallittu nopeus tukikohdan alueella on 4 solmua.
Purjein saapuvien on syytä koota purjeensa hyvissä ajoin ennen saarikohteen allasta ja rantauduttava käyttäen moottoria, mikäli veneessä sellainen on.
Riittävän monta lepuuttajaa on varattava valmiiksi jo ennen rantautumista.
Merikarhujen tukikohta ei ole koskaan täysi
Merikarhusaareen tulevia veneitä on autettava niin kiinnityspaikan valinnassa kuin myös veneen kiinnityksessä. Laiturin täyttyessä muutetaan veneiden ja kiinnitysköysien paikkoja siten, että laiturikapasiteetti tulee käytettyä mahdollisimman tehokkaasti ja tarvittaessa autetaan saapuvat veneet sopiviin paikkoihin toiseen riviin.
Yöllä on tukikohtaan saavuttava siten, ettei siitä aiheudu häiriötä muille. Täydessä tukikohdassa syntynee vähiten häiriötä jäämällä yöksi ankkuriin tai kiinnittymällä haalauspoijuun, mikäli saarikohteessa on sellainen.
Saarikohteiden poijuihin voi yleensä kiinnittyä useampikin vene, mutta vallitsevat ja ennustetut olosuhteet tulee ottaa huomioon kuormitettaessa poijuja. Poijuun ja satamalaitteisiin kiinnittyminen on aina kipparin vastuulla.
Peräankkurin käyttö kuuluu jokaisen veneen päällikön ja miehistön perusosaamiseen.
Saarikohteen alueella ankkuroidun tai haalauspoijussa olevan veneen tulee pimeän aikana käyttää ankkurivaloa.
Kiinnityttäessä poijuun tai siitä lähdettäessä on erityisesti huolehdittava kiinnitysköysien oikeasta kireydestä siten, etteivät samaan poijuun mahdollisesti kiinnittyneet toiset veneet kolhiudu rantaan.
Merkinnät saarikohteen vieraskirjaan
Päällikön ensimmäisiä toimenpiteitä rantautumisen jälkeen on merkitä painokirjaimin vieraskirjaan saapumispäivä, veneen nimi, seura, oma nimi sekä miehistön lukumäärä tai veneen henkilömäärä yhteensä ja jäsennumero. Jos saaritukikohdassa ollaan pitempään kuin yksi yö, on toivottavaa, että myös lähtöpäivä merkitään vieraskirjaan.
Myös laiturisähkön käyttö merkitään vieraskirjaan.
Kirjan jälkimmäinen osa on samalla saunan varauskirja, johon saunojan on ehdottomasti tehtävä asianmukaiset merkinnät, ks. Saunavuoron varaamisessa huomioon otettavaa.
Vieraskirjan tiedoista kootaan vuosittain saarikohtaiset tilastot, joita käytetään kehittämissuunnitelmia laadittaessa.
Ohjeita luonnon suojeluun, yleiseen viihtyvyyteen sekä turvallisuuteen merikarhusatamissa
Yhdistys haluaa olla ympäristöystävällisen veneilyn edelläkävijä. Yhdistyksen saarikohteissa jäsenet ja heidän vieraansa haluavat aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa ja häiriötä. Maastossa liikkuminen keskitetään poluille, koska saaristoluonto kuluu herkästi ja palautuu hitaasti.
Eläimiä, esimerkiksi pesiviä lintuja, ei häiritä. Merikarhut kunnioittavat myös joillakin saarillamme olevia lintujen rauhoitusalueita. Lemmikkieläimet pidetään asianmukaisesti kytkettyinä liikuttaessa niiden kanssa saarillamme. Koirien jätökset siivotaan pois.
Koska jäsenemme haluavat kiinnittää erityistä huomiota vesiensuojeluun, he esimerkiksi tiskaavat tiskipaikoilla tai toimittavat tiskivedet maihin yhdistyksen saarikohteissa.
Ulospumppaavan käymälän käyttö saaritukikohdissa on kielletty. Samoin on kielletty kemiallisen käymälän tyhjentäminen saaren käymälöihin koska niissä käytetty kemikaali pysäyttää kompostoivan käymälän luonnonmukaisen maatumisprosessin.
Kuorikekäymälöihin kesän mittaan kasvavat ”keot” on aina tarvittaessa kaadettava. Tyhjentynyt kuorikesäkki on korvattava täysinäisellä.
Puuceehen ei jätetä mitään ylimääräistä. Erikseen mainittakoon, että maatuviakaan koirankakkapusseja ei saa heittää käymälöihin, koska ne eivät maadu saariolosuhteissa. Viemme siis kaikki roskat, wc-paperia lukuun ottamatta, mennessämme pois kuivikekäymälästä ja merikarhusatamasta.
Yhdistyksen saarikohteisiin ei jätetä roskia, vaan jäsenet kuljettavat jätteet pois. Saariston jätehuoltoa jäsenet voivat tukea esimerkiksi kuljettamalla jätteensä mantereelle asti ja liittymällä Pidä Saaristo Siistinä ry:n jäseniksi.
Rannat ja metsät pidetään siistinä. “Talkoilla tehty” -mottoa muistaen voi esimerkiksi huomatessaan poimia merentuomia tai muita roskia ja viedä ne pois saaresta, kantaa ajopuut ja tuulenkaatamat saunoille poltettaviksi, tai poistaa kurtturuusua ja vastaavia vieraslajikkeita.
Kalastus ja uiminen
Perinteisesti on lasten pienimuotoinen kalastus ja onginta sallittua laiturialueella. Virvelin käyttö laiturialueella on turvallisuussyistä aina kiellettyä. Muutoin on kalastus hyväksyttävää, kun se tapahtuu satamassa oleskelijoita häiritsemättä.
Uitaessa Merikarhujen satamassa veneen perästä tai muutoin satama-alueella, on uimarin (alaikäisen tapauksessa myös uimarista vastuussa olevan aikuisen) huomioitava, että uimareiden havaitseminen kesken rantautumis- ja irtautumismanöövereiden on haastavaa. Onnettomuuksien välttämiseksi uimisessa laiturialueella on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta ja pysyä poissa tukikohtaan saapuvien ja sieltä lähteviä veneitä reiteiltä.
Satamarauha
Jokainen meistä pyrkii löytämään ainutlaatuisesta tukikohtaverkostostamme rauhaa kiireisen elämän vastapainoksi. Saarikohteissamme tapaamme ystäviämme, vaihdamme kuulumisia ja seurustelemme heidän kanssaan.
Merikarhu miehistöineen kunnioittaa toisia venekuntia ja käyttäytyy satamissa kohteliaasti ja rauhallisesti, turhaa melua tuottamatta.
- Veneiden fallit tulee sitoa siten, etteivät ne pääse tuulessa hakkaamaan.
- Koirien omistajien on huolehdittava siitä, etteivät ne haukunnallaan häiritse sataman rauhaa.
- Polttomoottorikäyttöisten perämoottoreiden käyttö sekä generaattoreiden käyttö satama-alueella on kielletty 24/7. Samoin on kielletty venemoottoreiden tyhjäkäyttö.
Kello 23:n jälkeen satama hiljenee.
Yhdistyksemme järjestäessä saarillamme yhteisiä tilaisuuksia seurustelu saattaa muodostua sangen vilkkaaksikin. Tällaisia tilaisuuksia ovat mm kevät- ja syystapaamiset, juhannusjuhlat sekä purjehduskauden kohokohta, yhdistyksen kesäkokous. Näissä tilaisuuksissa toivotaan kaikkien viihtyvän eikä ilonpitoa tule pitää häiriönä.
Tulen ja tuhkien käsittely, grillaaminen ja paloturvallisuus
Saarikohteissamme ei ole voitu varautua kovinkaan tehokkaaseen palontorjuntaan, minkä vuoksi kaikessa tulenkäsittelyssä ja tupakoinnissa on noudatettava erityistä varovaisuutta.
Erityistä huolellisuutta on noudatettava tyhjennettäessä tulipesistä ja grilleistä tuhkaa ja siirrettäessä sitä tuhka-astioihin, tai tyhjennettäessä tuhka-astioita. Sammal- ja turvepalo saattaa kyteä pitkään kenenkään huomaamatta, ja leimahtaa metsäpaloksi veneiden jätettyä tukikohdan.
Avotulen teko saarillamme on pääsääntöisesti kielletty. Poikkeuksena saarelle rakennettu pysyvä ja kiinteä nuotiopaikka, joka on asianmukaisesti merkitty ja suojattu. Tällöinkin tulee ottaa huomioon viranomaisten antamat maastopalovaroitukset, joiden aikana avotulta ei saa saarissa tehdä edes em. avotulipaikoille.
Kiinteiden grillauspaikkojen, saarten omien grillien sekä veneistä tuotujen grillien käytössä on aina noudatettava erityistä varovaisuutta. Kertakäyttögrillit rinnastetaan avotuleen. Kiinteissä ja siirrettävissä grilleissä saa käyttää vain grillihiiliä, ei koskaan polttopuita.
Saarissa olevien kaasugrillien puhdistamisesta grillin pohjaa ja rasvakeräysastiaa myöten huolehtii kukin käyttäjä grillauksen jälkeen huomaavaisuudesta seuraavaa grillaaja kohtaan. Tämä ehkäisee myös ruoan tähteiden ja rasvan kertymisen grillin pohjalle, ja ehkäisee leimahduspaloja.
Koska lähes kaikki saunamme ja purjehtijatupamme on varustettu akkusähköllä, niin normaalitilanteissa turvaudumme niiden avulla tehtyyn valaistukseen. Kynttilöitä ja tuikkuja voidaan käyttää valvotuissa olosuhteissa ja varovaisuutta noudattaen. Sama koskee öljylamppuja. Erityistä huomiota on kiinnitettävä palamisalustojen kuumuuden kestoon.
Kokkojen ja roskanuotioiden polttamisesta vastaavat saarivastaavat, jotka hankkivat näihin mahdollisesti tarvittavat luvat. Samoin ulkoroihujen polttaminen on rajoitettu saarikohteissa järjestettäviin erikoistapahtumiin.
Lähekkäin sijaitsevat veneet saattavat myös muodostaa paloturvallisuusriskin toisilleen. Tästä syystä jo katsastusmääräystenkin mukaisten venekohtaisten palontorjuntavälineiden on aina oltava moitteettomassa kunnossa ja helposti saatavissa.
Yleiset turvallisuusohjeet ja sään huomioiminen
Jokaisesta saarikohteesta löytyy turvallisuusohje, joka palvelee merikarhuja eri hätätilanteissa. Ohjeeseen on syytä tutustua etukäteen eri satamissa.
Koska yhdistys ei voi kantaa vastuuta mahdollisista vahingoista, joita satamissamme saattaa sattua talkootöissä, tulipalossa tai satamalaitteiden pettäessä, on jäsenistön syytä huolehtia siitä, että heitä koskevat henkilö-, vene- ja vapaa-ajan vakuutukset ovat kunnossa. SPV:n jäsenseurojen jäsenillä on SPV:n ryhmätapaturmavakuutussuoja. Merikarhuilla on jäsenistölle miehistöineen talkoovakuutus, joka on voimassa virallisten talkoiden yhteydessä.
Veneiden päälliköiden on aina myös varauduttava äkillisiin säätilan muutoksiin. Jotkut saarikohteistamme ovat ongelmallisia tiettyjen tuulensuuntien osalta ja joissakin satamissa saattaa voimakas pumppausilmiö aiheuttaa hankaluuksia.
“Merikarhut on talkoilla tehty!”
Mottomme mukaisesti merikarhun tulee kantaa kortensa kekoon, ja osallistua kiinteistöjemme rakentamiseen, kunnostamiseen ja ylläpitoon liittyviin töihin.
Saarikohteissa on yhteisiä talkoopäiviä pitkin purjehduskautta, joihin kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Lisäksi saarivastaavat jättävät kävijöitä varten kirjallisia ohjeita, jotta voimme omatoimisesti helpottaa saarivastaavien työtä myös silloin, kun saaressa ei ole virallisia merikarhutalkoita.
Ennen kuin irrotat kiinnitysköydet, mieti vielä: ”Mitä teinkään tällä kertaa merikarhusaareni hyväksi?”










