Tikat, rastaat ja varislinnut

Harmaapäätikka Gråspett Picus canus

Pituus 42-50 cm, siipien kärkiväli 75-87 cm. Harmaapäätikan selkäpuoli on harmahtavanvihreä, vatsapuoli vaaleanharmaa ja niska keltainen. Pää on harmaa, ja sen sivuilla sijaitsevat mustat ”viikset”. Koiraan otsa on punainen. Harmaapäätikan päässä on punaista vain koiraan otsalla. Sen ääni on pehmeä ”kjyk”. Laulu on tyypillinen, loppua kohden laskeva vihellyssarja ”kjyy-kjy-kjy-kjy-kjy”, jota on helppo matkia viheltämällä. Soidinaikaan harmaapäätikka onkin helppo houkutella näkösälle matkimalla. Laji rummuttaa puuta kuten muutkin tikat. Omalaatuinen rääkynä muistuttaa hieman käpytikan vastaavaa ääntä. Lentää tikkamaisesti syvään aaltoillen, ja siivistä voi kuulua kumiseva ääni. Tarkkailee ihmistä puun rungon takaa, jolloin usein vain sen toinen silmä näkyy. (Kuva: Martti Perämäki)

Käpytikka Större hackspett Dendrocopos major

Pituus 23-26 cm, siipien kärkiväli 38-44 cm. Käpytikalla on valkoinen vatsa, joka rajoittuu jyrkästi punaiseen alaperään. Sen kupeet ovat viiruttomat ja hartioissa isot valkoiset laikut. Siipisulat ovat valkoisia poikkiraitoja lukuun ottamatta mustat. Vanhalla koiraalla on punainen laikku takaraivolla, mutta naaraalla päälaki on kokonaan musta. Käpytikan kutsuääni on lyhyt, voimakas ja terävä ”kjik”. Sen soidinrummutus on terävä, loppua kohti vaimeneva ja lyhyempi kuin muilla suomalaisilla tikoilla. Se toistaa tämän noin yhden tai kahden sekunnin sarjan viidestä kymmeneen kertaa minuutissa. Käpytikka rummuttaa kuivien oksien lisäksi myös tolppien metallisuojuksia, lampunkupuja ja muita paikkoja, jotka antavat hyvän kaikupohjan. Hermostuneena käpytikka päästää karhean ja käheän ”kji-krä-krä-krä-krä”-sarjan. Käpytikka pesii kaikenlaisissa metsissä. Se suosii erityisesti havumetsiä, mutta pesii myös lehtimetsissä, isoissa puistoissa ja villiintyneissä puutarhoissa.

Huhti–toukokuussa tikkapari hakkaa pesäkolon lahoon haapaan, koivuun tai leppään. Käpytikan pääravintoa ovat syyskesästä myöhäiseen kevääseen havupuiden siemenet. Se kiilaa kävyn puunkoloon ja naputtelee siemenet esiin. Puun alle kertyy runsaasti siemenistä tyhjennettyjä käpyjä. Kesäisin käpytikka syö hyönteisiä ja niiden toukkia. Se voi syödä myös marjoja ja ryöstää muiden lintujen munia ja poikasia. Talvisin käpytikka voi käydä ruokintapaikoilla syömässä talia ja siemeniä. (kuva: Pekka Lehtonen)

Palokärki Spillkråka Dryocopus martius

Pituus 40-46 cm, siipien kärkiväli 67-73 cm. Palokärki on Suomen suurin tikka. Palokärjen höyhenpeite on hiilenmusta. Koiraalla päälaki on punainen, naaraalla on punaista vain takaraivossa. Sysimustasta, variksenkokoisesta palokärjestä ei voi erehtyä. Sen lento on syväaaltoista, ja se ääntelee ahkerasti ja kuuluvasti ympäri vuoden. Keväällä palokärki rummuttaa kauas kuuluvia sarjoja ja huutelee kiihkeästi ”kui-kui-kui…”. Lennossa se huutelee ”kry-kry-kry…” ja laskeutuessaan puuhun ”kliiie”. Pesäpoikasten ääni on kiivasta kimitystä.

Palokärki suosii vanhoja havumetsiä, mutta pesii myös varttuneissa talousmetsissä. Reviiri saattaa olla hyvin laaja, joskus useita neliökilometrejä. Kelvollisen reviirin vaatimuksena on hevos- ja kekomuurahaisten runsaus. Palokärki pesii puuhun hakkaamaansa koloon. Palokärki hakkaa ison pesäkolon, mutta pesii myös joskus vanhaan koloon. Pesä on useimmiten männyssä tai haavassa. Pesäkolo voi olla suurelle hakkuuaukolle jätetyssä ainoassa säästöhaavassa. Lajin pääasiallista ravintoa ovat hyönteiset, joita palokärki etsii ennen kaikkea kuolleista puista. Palokärki saalistaa ainakin puupistiäisiä. Palokärki kaivelee muurahaiskekoja ja syö sekä muurahaiset että toukat. Joskus se syö myös marjoja. (Kuva: Martti Perämäki)

Pikkutikka Mindre hackspett Dendrocopos minor

Pituus 14-16,5 cm, siipien kärkiväli 24-29 cm. Varpusen kokoinen pikkutikka on pienin tikkamme. Sen selkäpuoli on valkoisen ja mustan kirjava. Kupeiltaan pikkutikka on heikosti pitkittäisviiruinen eikä alaperässä ole punaista. Koiraan päälaen etuosa on punainen, naaraan pää on otsasta vaalea ja takaosasta musta. Pikkutikan koivet ovat harmaanmustat (vanha lintu) tai vihertävänharmaat (nuori lintu). Nokka on musta ja silmän värikalvo punaruskea (vanha lintu) tai ruskea (nuori lintu). Monille tikkalajeille tyypillinen punainen väri puuttuu alaperästä, mutta muuten pikkutikka voi muistuttaa pientä valkoselkätikkaa.

Lajin soidinhuuto on nopea kimittävä ja kireä ”ki-ki-ki…”, kutsuääni lyhyt ”kik”. Pikkutikka rummuttaa lyhyitä ja melko heikkoja sarjoja.

Pikkutikka on lehtevien rantametsien, lehtojen ja lepikoiden pesimälaji. Reviirillä pitää olla riittävästi kuolleita ja kuolevia lehtipuita ravinnon turvaamiseksi. Laji on kärsinyt viimeaikaisesta metsänhoidosta, joka perustuu alaharvennuksiin ja vajaatuottoisten puiden poistoon. Pikkutikan pesäkolo on pieni ja sen aukon halkaisija on noin neljä senttiä. Kolo koverretaan joskus korkeallekin lahoon pökkelöön tai kuolleeseen puuhun, tavallisesti kuitenkin noin kahden metrin korkeuteen. (Kuva: Martti Perämäki)

Kulorastas   Dubbeltrast   Turdus viscivorus    

Pituus 26-29 cm. Kulorastaan selkäpuoli on ruskeanharmaa, vatsapuoli vaalea ja pyöreiden, selvärajaisten mustien täplien pilkuttama. Lennossa huomaa valkeat kainalohöyhenet ja pyrstön valkoiset kulmat. Väritykseltään kulorastas muistuttaa laulurastasta, mutta on suurempi, mustarastaan kokoluokkaa. Kulorastas on Suomen suurin rastas. Kulorastaan ääni on erikoinen pärinä tai rätinä, joka tuo mieleen pikkupoikien pyöränpinnoihin kiinnitetyn päristimen. Laulu on kuuluvaa, ja sen tempo on nopeampi ja kesto lyhyempi kuin mustarastaan laulussa, jota se suuresti muistuttaa. Kulorastas on arka ja hiljainen lintu. Muuttoaikoina sitä tavataan pienissä parvissa.

Kulorastasta tavataan havumetsissä, etenkin vanhoissa harju- ja kalliomänniköissä, ja muuttoaikoina pelloilla ja saaristossa. Keski-Euroopassa laji on yleinen puistolintu. Kulorastas on kaikkiruokainen: se syö hyönteisiä, matoja ja marjoja. Keski-Euroopassa kulorastaan talviravintoa ovat etenkin mistelin marjat, siksi sen nimikin on monissa kielissä mistelirastas. (Kuva: Martti Perämäki)

Laulurastas Taltrast Turdus philomelos

Pituus 14-16,5 cm, siipien kärkiväli 24-29 cm. Muuttoaikoina laulurastas on hyvin runsas ulkosaariston luodoilla. Laulurastas on selkäpuolelta harmaanruskea, rinta ja kyljet ovat mustapilkkuiset ja vatsa valkoinen. Kainalohöyhenet ovat kellahtavat (vrt. punakylkirastas). Jalat ovat pitkät, suuret silmät ovat tummat. Ääni on kova tiksahdus ”tsik”. Varoittaa pesällä hysteerisellä säksätyksellä. Laulu on erittäin melodista ja monimuotoista. Koiras esittää sitä yleensä kuusen latvasta ja tyyninä iltoina laulu kuuluu satojen metrien päähän. Kesä–heinäkuussa laji voi laulaa läpi yön.

Laulurastas viihtyy Suomessa kuusivaltaisissa havu- ja sekametsissä. Pesä tavallisesti matalalla nuoressa kuusessa tai katajassa, toisinaan korkeammalla, jopa 10 metrin korkeudella. Pesä on tehty ohuista risuista, sammalista ja jäkälästä, ja sen sisäpuoli on muurattu lahosta havupuusta ja linnun syljestä muodostuneella vahvalla massalla. Tavallisesti laulurastaspari munii toisen pesyeen kesä–heinäkuussa. Laulurastas on kaikkiruokainen ja syö hyönteisiä, matoja, nilviäisiä, etanoita ja kotiloita sekä marjoja ja hedelmiä. (Kuva: Martti Perämäki)

Mustarastas Koltrast Turdus merula

Pituus 14-16,5 cm, siipien kärkiväli 24-29 cm. Koiraan höyhenpuku on kokonaan musta ja sillä on keltainen nokka ja silmärengas. Naaras on väriltään tummanruskea. Kurkku on vaaleampi ja rinnassa on epäselvää täplitystä. Nuoret yksilöt muistuttavat vanhaa naarasta, mutta niillä on täplitystä myös yläpuolella. Mustarastas on äänekäs lintu ja sillä on laaja äänivalikoima. Kutsuääniä muuttolennossa ovat rullaava ”srrri” ja syvä ”kok”. Huolestuneena mustarastas päästää hyvin ohutta ”tsiiih”-ääntä ja kovaa maiskutusta ”tsuk-uk-uk-…”. Varoitusääni on pitkään jatkuva, takova ja kirkas ”pli-pli-pli”. Laulu on kaunista melodista lurittelua, jossa on huilumaisia ääniä. Laulussa on rauhallinen tahti ja liukuvat sävelkorkeuden vaihtelut Säkeet ovat melko lyhyitä ja toistuvat 3–5 sekunnin välein.

Mustarastas pesii rehevissä metsissä, mutta myös ihmisen läheisyydessä puistoissa ja pihoissa. Mustarastas tekee korsista, sammalista ja lehdistä rakennetun pesänsä maahan, juurakkoon, puun tai pensaan tyveen, halkopinoon tai risukasaan. Mustarastas käyttää ravinnokseen matoja, kotiloita, hyönteisiä, ruuantähteitä, siemeniä, marjoja ja hedelmiä. Talvella niille voi syöttää rusinoila ja omenoilla. (kuvat: Pekka Lehtonen)

Punakylkirastas Rödvingetrast Turdus iliacus

Pituus 19-23 cm. Punakylkirastaalla on ruskea selkäpuoli ja valkoinen vatsapuoli. Rinnassa ja kyljissä on ruskeaa viirutusta. Siipien alapinnat ja kupeet ovat ruosteenruskeat. Päässä on voimakas, valkoinen silmäkulmanjuova. Pyrstö on melko lyhyt ja pää suhteellisen suuri. Punakylkirastaan kutsuääniä ovat venytetty tsiii ja nenäsointinen gök. Varoitusääni on karkea, maiskuttava ja riitaisa tret-tret…. Punakylkirastaan laulu vaihtelee suuresti alueellisesti ja yksilöstä riippuen. Säkeet koostuvat kuuluvasta alkuosasta, jota seuraa hiljainen, kitisevä viserrys.

Punakylkirastas on muuttolintu, joka talvehtii Länsi- ja Etelä-Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.  Suomeen punakylkirastaat saapuvat huhtikuussa ja lähtevät syys-lokakuussa. Hyvinä pihlajanmarjavuosina pieni määrä punakylkirastaita talvehtii Suomessakin.

Punakylkirastas pesii monenlaisissa metsissä. Se suosii erityisesti lehti- ja sekametsien reunoja ja aukkopaikkoja ja nuoria havumetsiä ja pesii myös puistoissa, pihoilla ja tunturikoivikoissa.  

Punakylkirastaan pesä on matalalla pensaassa tai puussa, tai maanpinnalla, rakennettu kuivista ruohoista. Muninta alkaa Etelä-Suomessa vapun tienoilla. Punakylkirastas pesii melko säännöllisesti kahdesti, joskus jopa kolmesti kesässä. Punakylkirastas syö hyönteisiä, matoja, marjoja ja hedelmiä. (Kuva: Martti Perämäki)

Räkättirastas Björktrast Turdus pilaris

Pituus 22-27 cm. Räkättirastaan pää ja yläperä ovat harmaat, selkä ja hartiat punaruskeat sekä rinta ja vatsapuoli keltaisenkirjavat ja mustatäpläiset. Räkättirastaan kutsuääniä ovat kirskahtava ”giih” sekä räksyttävä ”kräk-ksäk-ksäk”. Räkättirastaan laulu on räksättävistä äänistä koostuvaa nopeaa visertelyä, jossa ei ole selvää rakennetta. Hyvinä pihlajanmarjatalvina Suomessa talvehtii kymmeniä tuhansia räkättejä. Kevätmuutto tapahtuu huhtikuussa, syysmuutto loka-joulukuussa. Räkättirastaan liike maassa on rastaille tunnusomaista tasajalkahypintää.

Räkättirastas pesii sekametsien reunoissa harvana yhdyskuntana. Se rakentaa heinistä ja savesta puuhun tai maahan puolipallon muotoisen pesän, Yksilöt pesivät usein muiden räkättien kanssa melko lähekkäin, jotta emot voivat yhdessä puolustaa poikasia lokeilta, varislinnuilta ja muilta pedoilta sekä ihmisiltä. Räkättirastas ei tavallisesti pesi kuin kerran kesässä. Uusintapesiä tavataan yleisesti vielä juhannuksen maissa. Madot, etanat, hyönteiset, hämähäkit. Etsiessään matoja räkättirastas pysähtyy paikalleen ja kuuntelee matojen liikettä ja hakee sitten saaliin juuri oikeasta kohdasta. Tässä suhteessa se poikkeaa mustarastaasta, joka kääntelee usein aluskasvillisuutta matoja löytääkseen. Syksyllä ja talvella räkättirastaan ravintoa ovat marjat ja se pitää kovasti sille tarjotuista omenoista. (kuvat: Pekka Lehtonen)

Harakka Skata Pica pica

Pituus 40-51 cm (mistä pyrstö 20-30 cm). Harakka on valpas lintu ja tutkii ympäristöään tarkkaan. Usein se tähystää ympäristöään tarkkaavaisena puun tai tolpan päästä. Väritykseltään harakka on mustavalkoinen lintu, jolla on vihreähohtoinen pyrstö. Koiraan pyrstö on yleensä naaraan pyrstöä pitempi. Harakan ääntely on käheää räkätystä. Harakan laulu, jota kuulee harvoin, lähinnä maalis-toukokuussa, on hiljaista kitisevistä ja kirskuvista äänistä sekä matkinnoista koostuvaa rupattelua. Suomessa harakka pesii koko maassa, mutta kanta harvenee pohjoiseen päin mentäessä. Harakka on pääosin paikkalintu, mutta nuoret yksilöt saattavat kierrellä syksyisin.

Harakka pesii usein ihmisasutuksen läheisyydessä, mutta myös luonnonympäristöissä, erityisesti nuorissa, tiheissä metsiköissä. Runsaimmillaan harakka on pientaloalueilla, joissa on paljon puita ja pensaita. Harakka rakentaa katollisen, pyöreän pesän puuhun tai pensaaseen. Harakka on kaikkiruokainen; se syö hyönteisiä, matoja, siemeniä, hedelmiä ja jätteitä ja ryöstelee lintujen munia ja poikasia. Harakka vierailee usein myös lintujen talviruokintapaikoilla. Ruokintapaikallakin harakalle kelpaa melkein mikä tahansa ruoka. Harakan erityistä herkkua ovat kuitenkin auringonkukansiemenet, pähkinät sekä tali ja rasva. (kuva: Pekka Lehtonen)

Korppi Korp Corvus corax

Pituus 54-67 cm, siipien kärkiväli 115-130cm. Korpit ovat linnuiksi poikkeuksellisen älykkäitä, ja nykytiedon mukaan ainoastaan ihminen, eräät isot apinat ja korppi pystyvät suunnittelemaan tulevaisuutta. Sukupuolet ovat suunnilleen samankokoiset ja -näköiset, tosin koiras on keskimäärin hieman naarasta suurempi. Korpin höyhenpeite on täysin musta. Lennossa korpin erottaa muista variksista pitkästä kiilamaisesta pyrstöstä. Äänivalikoima on laaja. Tavallisesti kuulee lentoäänen ”korp-korp” tai hauskan kulauksen ”klong”. Pesällään korppi varoittaa kiihkeällä, karhealla rääkynällä. Korpit oppivat jäljittelemään lähes mitä tahansa ääniä.

Korpit viihtyvät parhaiten metsäalueilla tai rannikoilla ja vuoristoissa. Korppi on erämaalintu, ja Suomessa niitä on eniten Lapissa, mutta niitä tavataan koko maassa. Korpit muodostavat elinikäisen parisuhteen. Helmi–huhtikuussa korpit lentävät soidinlentoa korkealla ilmassa, ja suorittavat mitä upeimpia kevätjuhlaliikkeitä, vaihtelevien äänien soidessa. Puolisot rakentavat pesän yhdessä puuhun tai kallionjyrkänteelle mistä tahansa saataville osuneesta materiaalista. Puupesä sijaitsee usein männyn latvassa, mielellään tuulenpesässä. Puupesien runko on aina rakennettu kuivista oksista ja se on vankkaa tekoa. Korpit ovat kaikkiruokaisia, mutta pääosin ne syövät haaskoja. Ne syövät myös marjoja. Ne osaavat käyttää erilaisia esineitä työkaluina. Monissa kulttuureissa korppi on liitetty myönteisessä merkityksessä nimenomaan viisauteen, luomiseen ja hedelmällisyyteen. (Kuva: Martti Perämäki)

Naakka Kaja Corvus monedula

Pituus 30-34 cm, siipien kärkiväli 64-73 cm. Puku on tummanharmaa ja kauempaa se voi näyttää kokotummalta. Kaulansivut sekä pää ovat vaaleamman harmaat. Silmät eroavat useimpien muiden lintujen silmistä, sillä tummaa pupillia ympäröi hopeanvalkoinen iiris. Nokka on selvästi pienempi kuin variksella. Kaula näyttää paksulta ja lyhyeltä sekä nokka pieneltä, mikä saa pään näyttämään typäkältä. Naakan havaitsee helposti, sillä se on äänekäs. Normaali keskustelu- ja kutsuääni on melko lyhyt, napakka ja joskus karhea. Linnun perusääniin kuuluu töksähtävä ”kja”, kuten myös sarja kovempia usein toistettuja ”kjak”-ääniä, sekä venytetty ”kjaar” ja särisevämpi ”tshräär”. Pariskunnat juttelevat usein hiljakseen keskenään kuherrellessaan savupiipun päällä. Suurista yöpymisparvista kuuluu kova ääni ennen kuin ne rauhoittuvat.

Naakka viihtyy lähellä ihmistä, ja se on kulttuuriympäristöjen lintu, mutta sitä tavataan myös lehti- ja sekametsissä, joissa on pesimiseen sopivia koloja. Sitä tavataan myös merenrannikoiden kallioseinämillä ja kivikkoisilla saarilla. Se pesii useimmiten yhdyskunnissa ja tekee pesän rakennuksien ja puiden onkaloihin, piippuihin, ilmanvaihtoventtiileihin, palokärjen koloihin ja uuttuihin sekä suurireikäisiin pönttöihin. Naakkojen on todettu osaavan käyttää ja tehdä työkaluja.  Naakat oppivat ja muistavat variksen tavoin asioita ja voivat opettaa niitä parven muille jäsenille, jolloin hyödyllistä tietoa voi siirtyä jopa sukupolvelta toiselle. (kuva: Pekka Lehtonen)

Närhi Nötskrika Garrulus glandarius

Pituus 32-35 cm, siipien kärkiväli 54-58 cm. Närhen pääväri on punaisenharmaanruskea. Kurkku ja alaperä ovat vaaleat. Siipitaipeessa on vaaleansininen, mustaraidallinen lautuma. Nokan juuressa kurkun sivulla on leveä, musta viiksijuova ja päälaella on mustaa pitkittäisjuovitusta. Pyrstö on musta. Otsa- ja päälaenhöyhenet ovat usein pörhistettyinä. Närhen lento on epävarman näköistä ja hoippuvaa.  Närhen tavallisin ääni on voimakas, ruma rääkäisy, jota se käyttää sekä varoitus- että kutsuäänenä. Närhen laulu on erikoinen pulputtavien, naputtavien, naukuvien ja karheiden, usein mekaanisen oloisten äänien sekoitus. Laulu on hiljaista ja kuuluu vain lähelle.

Närhi asuu tiheissä kuusivaltaisissa havumetsissä ja sekametsissä. Närhi pesii usein havupuun tai pensaan latvan lähettyville. Pesä on tavallisesti kuusessa, harvoin jossain muussa puussa, ja muutaman metrin korkeudella. Usein rakentaa pesänsä rakennusten seinustalle tai kalliojyrkänteen hyllylle. Pesä on kuivista risuista rakennettu, ja pesämalja on vuorattu hienoilla juurilla ja karvoilla. Närhi on kaikkiruokainen lintu. Syksyisin se kaivaa maahan mm. tammenterhoja talven varalle. Talvisin se vierailee lintulaudoilla. (Kuva: Martti Perämäki)

Varis Kråka Corvus corone

Pituus 44-51 cm, siipien kärkiväli 84-100 cm. Variksen höyhenpeite on suurimmaksi osaksi tuhkanharmaa lukuun ottamatta kiiltävänmustaa päätä, kurkkua, nilkkaa, siipiä ja pyrstöä. Nokka ja jalat ovat mustat. Variksen ääni on käheää ja kovaa raakuntaa. Varikset ovat älykkäitä lintuja. Varis kuuluu Suomessa rauhoittamattomiin lintuihin.

Varis on kaikkiruokainen. Se syö jätteitä, raatoja, viljaa ynnä muuta. Saaristossa se syö vesilintujen ja lokkien pesistä munia ja poikasia. Varis osaa rikkoa nilviäisten ja rapujen kuoret lentämällä ensin korkealle ja pudottamalla sitten ruoan kalliolle. Varis on oppinut hyödyntämään kaatopaikkoja ja etsimään tienvarsilta auton alle jääneitä eläimiä ja muuta syötävää. Naaras rakentaa pesän kuivista oksista, maasta ja savesta havupuun tai harvoin lehtipuun latvaan. Ulkosaaristossa pesät sijaitsevat matalissa pensaissa tai katajissa, usein myös maassa. Pesämaljassa on pehmusteina esimerkiksi höyheniä, karvoja, kankaanpaloja. Varis on luonteeltaan utelias ja kekseliäs lintu. Se on lähes yhtä oppimiskykyinen kuin korppi. Suomessa varisten on havaittu osaavan vetää kalastajien avantoihin jättämiä siimoja ylös ja poimia niistä kalat. Varis myös tarkkailee ympäristöään tiiviisti. Varikset alkavat rääkyä petolinnun nähtyään ja hätyyttävät sitä niin kovasti, että ihmisenkin pitäisi huomata jotakin yllättävää tapahtuneen. (kuva: Pekka Lehtonen)