Joutsenet ja hanhet

Kyhmyjoutsen   Knölsvan   Cygnus olor

Pituus 140-160 cm, siipien kärkiväli 200-240 cm. Kyhmyjoutsen on yksi suurimmista lentävistä linnuista, se voi painaa yli 15 kg. Kyhmyjoutsenen höyhenpeite on hohtavan valkoinen. Eri joutsenlajit voi erottaa toisistaan nokan perusteella; kyhmyjoutsenen nokka on punertavan oranssi ja kyhmy musta. Koiras on hieman isompi kuin naaras, ja sen kyhmy on myös suhteessa isompi, muuten sukupuolet muistuttavat toisiaan. Nuoren linnun höyhenet ovat harmahtavat ja nokka tummanharmaa, eikä siinä ole samanlaista kyhmyä kuin aikuisilla linnuilla. Kyhmyjoutsen pitää pitkää kaulaansa tavallisesti S-mutkalla, kun taas muut Suomessa tavattavat joutsenlajit pitävät kaulaansa suorana. Lentävän kyhmyjoutsenen siivistä kuuluu voimakas suhiseva ääni, muuten linnun ääntely rajoittuu sihinään ja murahteluun.

Suomessa kyhmyjoutsenta tavataan rannikkoalueilla koko Suomenlahdella, kaukana Perämerellä ja useilla sisävesillä. Kanta Suomessa on varsin nuori, eikä esihistoriallisia löytöjä tunneta. Kyhmyjoutsenen tärkeimpiä pesimäalueita ovat lammet, järvet ja merenlahtien sekä saariston matalat rantavedet. Kuten laulujoutsenkin, on kyhmyjoutsen aggressiivinen muita lintuja kohtaan. Pesää ja poikasiaan kyhmyjoutsenet suojelevat sähisemällä ja käyttäytyen uhkailevasti, mihin liittyy myös siipien pullistaminen ”purjeeksi”. (kuva: Pekka Lehtonen)

Laulujoutsen Sångsvan Cygnus cygnus

Pituus 42-50 cm, siipien kärkiväli 75-87 cm. Laulujoutsen on Suomen kansallislintu. Vainon loputtua se on palannut vähitellen Etelä-Suomen ja pesii säännöllisesti myös merialueilla.  Sen nokka on keltainen, eikä nokan tyvessä ole mustaa kyhmyä toisin kuin kyhmyjoutsenella. Sen nokka on keltainen, eikä nokan tyvessä ole mustaa kyhmyä toisin kuin kyhmyjoutsenella. laulujoutsenet päihittävät kyhmyjoutsenet reviiritaisteluissa ja moni aikaisempi kyhmyjoutsenreviiri merialueilla on siirtynyt laulujoutsenten haltuun. Laulujoutsenen huuto on voimakas ja kuuluva. Joutsenten poikaset ovat rusehtavia.

Laulujoutsen syö pääasiassa kasvisravintoa, jota se repii pitkän kaulansa ja vahvan nokkansa avulla. Se käyttää ravinnokseen kuitenkin myös pieniä selkärangattomia. Pesän pari rakentaa pienelle luodolle tai matalikolle. Naaras munii 4–7 kermanvalkeaa munaa. Molemmat vanhemmat huolehtivat kesällä syntyvistä poikasista, jotka viettävät vielä ensimmäisen talvenkin vanhempien kanssa. (kuva Pekka Lehtonen)

Hanhien muuttoparvi merellä

Toukokuun lopulla merialueillamme tapaa valtavia hanhijoukkoja matkalla Siperiaan pesimään. Ilmiötä kutsutaan arktikaksi. Se on arktisten vesilintujen keväinen tai syksyinen muuttotapahtuma, jota lintuharrastajat kokoontuvat seuraamaan esimerkiksi Suomen eteläiselle ja kaakkoiselle rannikkoalueelle.  Sadat tuhannet valkoposki- ja sepelhanhet matkaavat äänekkäinä parvina toukokuussa. Valkoposkihanhet ”haukkuvat” ja sepelhanhet ”murisevat” lentäessään. (kuva Pekka Lehtonen)

Kanadanhanhi Kanadagås Branta canadensis

Pituus 90-105 cm, siipien kärkiväli 160-185 cm. Kanadanhanhi poikkeaa muista hanhista siten, että sillä on musta pää ja kaula sekä valkea leuanalus. Vartalo on päältä harmaanruskea ja alta vaalea. Valkoinen yläperä erottuu selvästi. Kanadanhanhi on Suomessa tavattavista hanhilajeista suurin.  Kanadanhanhi sekoitetaan usein valkoposkihanheen, mutta huomattavasti suuremmalla kanadanhanhella on harmaanruskea ruumis, vain vähän valkoista poskilla eikä laisinkaan otsalla tai silmien ympärillä, ja rinta on valkea. Pienet poikaset ovat untuvapeitteisiä ja väriltään keltaisen ja vaaleanruskean kirjavia. Kasvaessaan ne muuttuvat tummanharmaiksi, ja syksyllä ne ovat jo samannäköisiä kuin aikuiset yksilöt. Kanadanhanhen lentoääni on trumpettimainen, joutsenmainen honkotus. Varoitusääni on karhea ”KAR-RAK”, jonka tapainen on myös yhteydenpitoääni. Soidinaikana voi kuulla syvän ”rak-ruk-ruk”-honkotuksen.

Pohjoismaiden kanadanhanhikanta polveutuu vain 3–5 yksilöstä, jotka tuotiin Etelä-Ruotsiin vuoden 1930 tienoilla. Lajin istuttaminen Suomeen aloitettiin 1960-luvun alussa. Parhaiten kanadanhanhet viihtyvät saarilla ja rauhallisilla meren- ja järvenrannoilla. Kanadanhanhen pesä on tehty erilaisista kasvinosista, ja se sijaitsee rantaviivan tuntumassa, piilossa kasvillisuuden seassa. Kanadanhanhet ovat enimmäkseen kasvinsyöjiä. Ne syövät sekä matalassa vedessä kasvavia vesikasveja että meheviä ruohokasveja, kuten heinää ja apilaa, kuivalta maalta. (kuva Pekka Lehtonen)

Merihanhi Grågås Anser anser

Pituus 74–84 cm, siipien kärkiväli 149-168 cm. Merihanhi on suurikokoinen harmahtava hanhi, jolla on iso pää ja kolmiomainen aprikoosinvärinen nokka. Koivet ovat vaaleanpunaiset. Merihanhen silmän värikalvo (iiris) on ruskea. Siiven vaaleanharmaa etuosa on lentävän linnun hyvä tuntomerkki. Merihanhi lentää melko verkkaisin siiveniskuin ja ui hanhimaisesti peräpuoli koholla Ääni on voimakas, kimeähkö ja käheähkö kaakatus. Parvet, joissa on enimmillään 30–40 lintua, lentävät matkalennossa mielellään auroina tai vinorintamina. Loppukesällä hanhet kerääntyvät suuriksi parviksi sekä sulkimaan että ruokailemaan sopiville merenlahdille.

Meillä pesivänä Itämeren saaristossa ja rannikoilla. Pesii tavallisesti osittain metsäpeitteisillä pienehköillä luodoilla, usein lokkiyhdyskunnissa. Ravinto on pääasiassa ruohoa, jota laiduntaa matalien karien ruohostoissa ja rantaniityillä. Etsii ravintoa vain harvoin vedestä, jolloin syö pääasiassa leviä. (kuva: Martti Perämäki)

Metsähanhi Sädgås Anser fabalis

Pituus 69–88 cm, siipien kärkiväli 140-174 cm. Metsähanhia voi tavata merellä ainoastaan muuttoaikoina huhti-toukokuussa ja syys-lokakuussa. Metsähanhen yleisväri on harmaanruskea, pää on tummempi ja valkeassa pyrstössä on tumma kärkivyö. Sen nokka on pitkä, tyvestä musta ja kärjestä keltainen. Jalat ovat oranssinkeltaiset. Lentoääni on nenäsointinen ka-gia, ga-ga-gia / ka-ga-ga, ka-ga. Yhteysääni matala tjö-tjö, tjö-tjö-tjöt. Suomalaiset metsähanhet talvehtivat Keski- ja Länsi-Euroopassa. Luoteis-Venäjän metsähanhia muuttaa Suomen eteläosien yli arviolta 40 000–60 000 yksilöä. (kuva: Martti Perämäki)

Sepelhanhi Prutgås Branta bernicla

Pituus 55-62 cm, siipien kärkiväli 105-117 cm. Muuttoaikoina tavataan meri- ja järvialueilla. Kevätmuutto tapahtuu toukokuussa, jolloin Suomenlahden yli muuttaa muutamassa päivässä lähes koko Euroopassa talvehtinut populaatio. Usein ne muuttavat Siperiaan matkaavien valkoposkihanhien kanssa. Sepelhanhi on pieni ja lyhytnokkainen hanhi, jonka höyhenpeite on mustanruskean ja valkean kirjava. Pää ja rinta mustat, kaulassa valkea sepel. Selkä harmaa, kupeet vaaleanharmahtavat. Alaperä on puhtaan valkoinen ja varsinainen pyrstö hyvin lyhyt. Pyrstön avulla sen voi erottaa mm. merihanhesta ja valkoposkihanhesta. Syysmuutto tapahtuu pitemmän ajan kuluessa syys-lokakuussa, eikä kevätmuuttoon verrattavaa massatapahtumaa esiinny.

Valkoposkihanhi Vitkindad gås Branta leucopsis

Pituus 58-70 cm, siipien kärkiväli 120-142 cm. Valkoposkihanhi on hyvin typäkkä keskikokoinen hanhi. Kaula on suhteellisen lyhyt ja voimakas, pää pyöristynyt ja nokka pienikokoinen. Rinta, kaula ja pää ovat mustat, mutta mustan alueen keskellä kurkun, korvanpeitinhöyhenten ja otsan kohdalla on yhtenäinen valkoinen alue. Ohjas ja nokka ovat mustat. Sukupuolet ovat samannäköiset, mutta koiras on hieman naarasta suurempi. Kanadanhanhesta valkoposkihanhi eroaa muun muassa pienemmän kokonsa ja värityksen puolesta; kanadanhanhella ei ole mustaa rintaa ja valkoista otsaa.

Valkoposkihanhi on äänekäs lintu ja sen nenäsointinen, kimeä, yksitavuinen ”ka”-ääni kuuluu usein erikorkuisina ääntelevästä parvesta. Ääni voi muistuttaa pienen koiran haukahduksia.  Valkoposkihanhi pesii pienissä, mutta usein tiivissä koloniassa jossa on 5–50 paria, mutta joskus yksinäänkin tai jopa 150 parin kolonioissa. Se käyttää samaa pesimäpaikkaa vuosi toisensa jälkeen ja saattaa joskus pesiä myös merilintujen seassa. Valkoposkihanhet puolustavat pesimisalueitaan voimakkaasti hyökäten jopa ihmisen kimppuun, joka lähestyy se pesää. (kuva Pekka Lehtonen)